Olemme tottuneet glamouriin Lounais-Lontoon SE26-postinumeroalueella: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat aikoinaan hammaslääkärin vastaanoton yläpuolella. Mutta kun Anouska Hempelin korot iskevät asuntoni edustan autopaikan rakoilevaan sementtiin, mieleeni tulevat väkisinkin idylliset valokuvat kuninkaallisten vierailusta pommitusten jäljiltä kotinsa menettäneiden perheiden luona toisen maailmansodan aikaan. Anouska on kuitenkin tullut luokseni esikaupunkialueen vaatimattomaan kolkkaan muustakin syystä kuin vain osoittamaan myötätuntoaan. Hän keksi butiikkihotellin, ennen kuin se tunnettiin sillä nimellä. Ja hän on tullut antamaan minulle tietoja, joita näyttää himoitsevan ainakin puolet länsimaiden asunnonomistajista, jos on uskomista sisustuslehtien artikkeleihin ja Internetin Tee-se-itse-keskustelupalstojen intoa pursuaviin viesteihin: kuinka saada tavallinen koti näyttämään ja tuntumaan viiden tähden hotellihuoneistolta, josta joutuisi maksamaan 900 euroa yöltä. Tavoitteena on sisustaa koti uudelleen Anouska Hempelin tyyliin, tässä tapauksessa kolmikerroksisen viktoriaanisen paritalon keskiosasta muodostettu vaatimaton huoneisto.

"Sinäkin pystyisit siihen", Anouska toteaa silmäillessään keittiötäni. "Kuka tahansa pystyisi siihen. Ei ole mitään syytä, miksei pystyisi. Huoneiden välillä on kuitenkin oltava jatkuvuutta. On toteutettava yksi idea loppuun saakka." Anouska katsoo kaihoisasti ulos palotikkaiden yli. "Ja sinun pitäisi tietysti ostaa naapuritalokin." Se on vitsi. Luulen ainakin.

...

Kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään tätä outoa mielijohdetta. Hotellihuone on muistinmenetyksen tila. Huolestuisimme, jos hotellihuoneessa olisi mitään merkkejä edellisestä asukkaasta, varsinkin kun monet meistä käyvät hotelleissa tekemässä asioita, joita emme kotona tekisi. Odotamme, että hotellihuone siivotaan yhtä perusteellisesti kuin, jos vuoteesta olisi juuri raahattu ruumis. (Joissakin tapauksissa näin on voinut käydäkin.) Kodin sisustus edustaa päinvastaista ajattelua: koti on täynnä muistoja. Kodin asukkaiden tarinoiden tulisi näkyä takan reunustan valokuvissa, seiniä koristavissa tauluissa ja kirjahyllyn kirjoissa. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne olisivat hymyileviä lobotomiapotilaita tai todennäköisesti psykopaatteja.

Me olemme tottuneet glamouriin Lontoon SE26-postinumeroalueella: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat ennen hammaslääkärin yläkerrassa. Mutta kun Anoushka Hempelin korot kopisevat asuntoni edessä olevan pysäköintialueen halkeilleeseen asfalttiin, on vaikea olla ajattelematta sota-ajan aikakauslehtien valokuvia kuninkaallisista vierailemassa pommitusten uhriksi joutuneiden perheiden luona. Hän on kuitenkin minun vaatimattomassa esikaupungissani tekemässä enemmän kuin tarjoamassa myötätuntoa. Hempel – nainen, joka keksi boutique-hotellin ennen kuin siihen viittaavasta sanasta tuli käsite itsessään – on tullut tarjoamaan minulla tietoa, jota puolet länsimaailman kodinomistajista yrittää epätoivoisesti etsiä ainakin, jos sisustuslehtien keskiaukeamia ja internetin remonttifoorumien huolestuneita viestejä on uskominen: miten saada tavallinen koti näyttämään ja tuntumaan 1000 euroa yöltä veloittavan viiden tähden hotellin sviitiltä. Miten, tässä tapauksessa, "hempelöidä" vaatimaton, kolmikerroksisen viktoriaanisen paritalon toisen kerroksen huoneista muunnettu asunto.

"Sinä voisit tehdä sen," hän sanoo luoden silmäyksen keittiööni. "Kuka tahansa voisi tehdä. Ei ole mitään syytä, miksi ei. Mutta huoneiden välillä täytyy olla jatkuvuus. Täytyy noudattaa johdonmukaisesti tiettyä ideaa." Hän katsoo mietteliäänä paloportaita. "Sinun täytyisi tietysti ostaa naapuritalo." Se oli vitsi. Luulisin.

...

On tosin syytä pysähtyä pohtimaan tämän mielijohteen outoutta. Hotellihuone on muistinsa menettänyt tila. Meitä vaivaisi, jos huoneesta löytyisi jotakin sen edelliseen asukkaaseen viittaavaa varsinkin, kun monet meistä yöpyvät hotelleissa voidakseen tehdä asioita, joita emme tavallisesti tekisi kotona. Odotamme, että hotellihuone on siivottu yhtä perusteellisesti, kuin jos sängystä olisi juuri poistettu ruumis. (Joissakin tapauksissa niin on itse asiassa käynytkin.) Kodin sisustukseen liittyy juuri päinvastainen ajatus: se on muistojen säilytyspaikka. Sen asukkaiden tarinan kuuluisi olla läsnä valokuvina takanreunalla, tauluina seinillä, kirjoina hyllyillä. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne olisivat hymyileviä lobotomiapotilaita tai uskottavia psykopaatteja.

Kaakkois-Lontoon kaupunginosassa n:o 26 glamour ei ole tavatonta: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat hammaslääkärin vastaanoton yläpuolella. Kuitenkin kun Anouska Hempel korkeissa koroissaan tepasteli huoneistoni parkkipaikan lohkeilleella sementillä, mieleen tulivat Picture Postin kuvat kuninkaallisista käymässä toisen maailmansodan pommituksissa asunnottomiksi jääneiden perheiden luona. Hän ei kuitenkaan tullut vaatimattomaan lähiööni tarjoamaan myötätuntoa, vaan hänellä oli muutakin asiaa. Hempel, siis nainen, joka keksi putiikkihotellin ennen kuin siitä tuli tavaramerkki, tuli antamaan minulle tietoa, jota puolet lännen kiinteistönomistajista halajaa, ainakin jos on uskomista sisustuslehtien aukeamiin ja netin nikkarointisivustojen huolestuneisiiin kyselyihin, joissa halutaan tietää, miten arkinen koti saadaan näyttämään ja tuntumaan viiden tähden hotellin sviitiltä, josta saa pulittaa 750 puntaa vuorokaudelta. Hempelin kieltä käyttäen: miten kolmikerroksisen viktoriaanisen talon keskimmäisestä huoneistosta saadaan nykyaikainen asunto.

"Se onnistuu", sanoo Hempel vilkaisten keittiööni. "Se onnistuu keneltä tahansa. Ei ole kerta kaikkiaan syytä epäillä. Kuitenkin huoneissa on oltava jatkuvuutta. Samaa ajatusta on noudatettava johdonmukaisesti." Hän katsoo haaveillen pelastustikkaiden yli. "Seuraavan talonkin voisi ostaa." Tuo oli kai vitsi.

---

Kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, miten outo tällainen päähänpisto on. Hotellihuone on unohduksen tila. Olisimme huolestuneita, jos se muistuttaisi mitenkään edellisestä asukkaasta, etenkin siksi, että menemme usein hotelliin tekemään sellaista, mitä emme tekisi kotona. Oletamme, että hotellihuone on siivottu yhtä perusteellisesti kuin jos vuoteesta olisi juuri nostettu ruumis. (Joskus näin on todella tapahtunut.) Kodin sisätilojen perusajatus on aivan päinvastainen: ne ovat muistojen paikka. Asukkaiden tarinan pitää näkyä valokuvina takanreunuksella, tauluina seinällä ja kirjoina hyllyssä. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne olisivat hymyileviä lobotomiapotilaita tai todennäköisiä psykopaatteja.

Me Lontoon SE26:ssa olemme tottuneet ylellisyyteen: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat ennen hammaslääkärin yläpuolella. Tosin Anouska Hempelin kantojen osuessa asuntoni ulkopuolisen parkkipaikan murtuneeseen sementtiin on vaikea olla ajattelematta Picture Postin valokuvia kuninkaallisista vierailemassa poispommitettujen perheiden luona toisen maailmansodan aikaan.
Hänen tehtävänsä vaatimattomalla lähiöalueellani on kuitenkin enemmän kuin tarjota sympatiaa. Hempel - nainen. joka on tullut antamaan minulle informaatiota, jonka suhteen päätellen sisustuslehtien leviämisestä ja kiireisistä online-julkaisuista DIY-forumeilla, puolet länsimaalaisista kiinteistöomistajista vaikuttaa epätoivoisilta: miten antaa tavalliselle kodille 750 puntaa yöltä maksavan hotellihuoneiston ilme ja tunnelma. Hempeliläisittäin, tässä tapauksessa, vaatimaton muodonmuutos huoneistoon keskelle kolmikerroksisen viktoriaanisen talon puolikasta.

"Sinä voisit sen tehdä," hän sanoo, antaen katseensa kiertää ympäri keittiötäni.
"Kuka tahansa voisi. Ehdottamasti ei mitään syytä, miksei, mutta huoneiden välillä on oltava jatkuvuus yhden ainoan idean varassa." Hän katsoo ulos paloturvatien ohi kekseliään näköisenä. " Ja tietenkin sinun täytyisi ostaa naapuritalo." Vitsi, ajattelen minä.

Kannattaa kuitenkin pysähtyä harkitsemaan tämän impulssin outoutta. Hotellihuone on unohduksen tila. Meitä häiritsisi, jos siinä olisi aikaisemman tilan haltijan merkkejä, etenkin kun monet meistä menevät hotelliin tekemään asioita, joita emme kotonamme tekisi. Oletamme hotellihuoneen olevan niin perusteellisesti siivottu, että ikääänkuin kuollut ruumis olisi juuri rahdattu ulos sängystä. (Jossain tapauksissa tämä on ollut tapahtunut.) Kodinomainen sisustus konkretisoi vastakkaisen idean: se on muistojen varasto. Asukkaiden tarinan pitäisi olla siellä kuvina takan edustalla, seinillä ja kirjoina hyllyissä. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne hymyilisivät aivoleikkauspotilaina tai kuin ylistetyt psykopaatit.